top of page
Search
Writer's pictureKristiina Winter

Nyt ollaan netissä!


Noin viikko sitten suljin elämäni ensimmäisen Popup kaupan. Kiitos kaikille kävijöille ja lapsille tuhansista haleista Kauppa-Posankalle! Kaupalla Meeri ja Kristiina olivatkin jo kertoneet asiakkaille, että lokakuun alussa siirrytään kaupalta nettiin. Ja täällä me nyt ollaan.


Turun virallisena kaupunkieläimenä haluan kuitenkin jatkossakin olla kanssanne yhteydessä mahdollisimman paljon, interaktiivisuus on minulle tärkeää. Tällä tarkoitan mm sellaista kuten Posankka Race. Eli jokavuotista hauskaa hyväntekeväisyystapahtumaa, jossa tuhannet kilpaposankat kisailevat Aurajoessa puhtaamman luonnon puolesta. Tapahtuma järjestetään Turun päivänä yhteistyössä Pidä Saaristo Siistinä ry:n, Turun Kaupungin ja Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen sekä adoptoijien ja monien muiden apujoukkojen kanssa.

Tänä vuonna jokivarsi täyttyi taas teistä kilpaposankkojen kannustajista, mukana oli ihana kirjo ihmisiä lapsista opiskelijoihin, vanhempiin, mummeihin ja vaareihin. Kisahuuma oli kova Mona Blingin juontaessa tapahtumaa. Haastattelussa voittaja, Posankka-numerolla 3326 kertoi, että voitto tuntui UPEALTA! Tapahtumalla kerättiin myös upeat yli 24.000€ Pidä Saaristo Siistinä ry:n Siisti Biitsi ohjelmaan.

Taiteiden yönä Pop-upiin tuli pieni postilaatikko, jonne ihmiset toivat viestejään. Tuokin on mielestäni tosi kiva tapa kommunimkoida. Uusi postilaatikko tai ainakin osoite ilmestyy taas pian, joten voimme sitäkin kautta sitten jatkaa yhteydenpitoa. Stay tuned.


Sekin tuntuu perinpohjaisen piristävältä, että me posankat lisäännymme vuosi vuodelta. Määrämme kasvaa kuten kotikaupunkimme Turun asukasluku. Mutta vielä meistä ei tiedetä kovinkaan paljoa, tai ainakaan tarpeeksi. Siksi päätin perustaa oman blogini, jossa kerron millaisia me posankat oikein olemme.

Ensi perjantaina saatte kuulla lisää!


Veikeää viikonlopun jatkoa kaikille posankoille ja muille mahtaville!









37 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page